|

Saimaan Kuidun valokuituverkko ja BLC:n internetpalvelut toimivat normaalisti myös poikkeusoloissa

Kasvaneella valokuituverkon datamäärällä ei ole vaikutuksia Saimaan Kuidun verkon toimintaan. Valokuituverkko on mitoitettu kestämään paljon suurempiakin datamääriä, joten toimintavarmuus on turvattu myös poikkeusoloissa.

Me Saimaan Kuitu Oy:ssä ja BLC Telecomilla osallistumme osaltamme THL:n suositusten mukaisesti toimenpiteisiin, joilla ehkäistään koronaviruksen leviämistä ja samalla huolehdimme henkilöstömme sekä asiakkaidemme turvallisuudesta. Näin pyrimme turvaamaan palveluidemme toimivuuden ja ylläpidon läpi koko epidemia-ajan

Olemme tehneet mm. seuraavat toimenpiteet:

• Emme tee koulutus- tai palaverimatkoja ja suosimme ensisijaisesti etäkokouksia. Tällä hetkellä emme ota vieraita vastaan toimitiloissamme. Sovimme kaikista BLC:n tekemistä asennus- ja huoltokäynneistä asiakkaidemme kanssa etukäteen.

• BLC tekee edelleen uusien liittymien käyttöönottoja, mutta varmistamme ennen asennusta että kohteessa ei ole koronaviruksen riskiryhmiin kuuluvia. Poikkeuksena on mökit, joille voimme tehdä asennuksen, jos ikäänsä puolesta riskiryhmään kuuluva (+70 vuotta) hoitaa niin että asentajalle oven avaa riskiryhmään kuulumaton henkilö ja riskiryhmään kuuluva ei käy mökillään minimissään yhteen viikkoon.

• Saimaan Kuidun toimisto Kellomäentie 1:ssä Taipalsaarella on toistaiseksi suljettu. Uusia IPTV-boksia tarvitsevia asiakkaitamme pyydämme ottamaan yhteyttä BLC:n asiakaspalveluun. BLC lähettää postitse IPTV-boksit.

• Jos sinulla on asiaa internetpalveluiden kuukausimaksuista, niin ota yhteyttä BLC:n laskutuksen asiakaspalveluun. Muissa internet palveluasioissa mm BLC TV -palvelun osalta ota yhteys BLC:n asiakaspalveluun. BLC:n häiriöilmoitusten vastaanotto toimii normaalisti joka päivä 24 tuntia päivässä ja ottaa vastaan Saimaan Kuidun valokuituverkon häiriöilmoitukset.

• Saimaan Kuidun asiakaspalvelu palvelee ma-pe klo 09-16 vain puhelimitse ja sähköpostilla liittymien liittymälaskukseen, liittymäsopimuksiin ja liittymien käyttöönottoon sekä valokuituverkon rakentamiseen liittyvissä asioissa.

• Saimaan Kuidun yhteistyöteleoperaattori BLC tekee parhaansa laitevalmistajien ja -toimittajien kanssa turvatakseen tuotteiden saatavuuden.

Näköpiirissämme ei tällä hetkellä ole, että koronavirustilanteella olisi vaikutusta nykyisiin palveluihimme tai niiden toimitusvarmuuteen. Muutokset ovat kuitenkin mahdollisia ja seuraamme tarkasti tilannetta päivittäen omia toimintamallejamme ohjeistusten muuttuessa. BLC Telecom vastaa Saimaan Kuidun valokuituverkon ylläpidosta. BLC pystyy hallinnoimaan, ylläpitämään ja operoimaan asiakkaiden palveluita sekä Saimaan Kuidun runkoverkkoa pääsääntöisesti etäyhteyksin. Saimaan Kuitu ja BLC ovat varautuneet huolellisesti myös mahdollisiin häiriötilanteisiin.

Mikäli teillä on kysymyksiä, voitte ottaa yhteyttä BLC Telecomiin tai Saimaan Kuidun asiakaspalveluun.

BLC Telecom asiakaspalvelu ma-pe klo 9-16 (Saimaan Kuidun internetpalveluiden nopeuden nostot ja muut palvelut mm BLC TV)
Puhelimitse: (015) 577 5310
Sähköpostitse: [email protected]

BLC Telecom laskutuksen asiakaspalvelu ma-pe klo 9-16 ( Saimaan Kuidun internetpalveluiden laskutus)
Puhelimitse: (015) 577 5330
Sähköpostitse: [email protected]

BLC Telecom häiriöilmoitusten vastaanotto 24/7 (Kaikki Saimaan Kuidun valokuituverkkoon liittyvät häiriöasiat)
Puhelimitse: (015) 577 5350
Sähköpostitse: [email protected]
BLC verkkosivuilla: Häiriö- ja huoltotiedotteet

Saimaan Kuitu Oy asiakaspalvelu ma-pe klo 9-16 (Liittymä liittymälaskutus, liittymäsopimusasiat, liittymien käyttöönotto ja valokuituverkon rakentamisen asiat)
Puhelimitse: 040 701 1230
Sähköpostitse: [email protected]

 

Samankaltaiset artikkelit